Onko lapsettomuus tabu?

Tiedän, että lapsettomuudesta puhutaan nykyään enemmän. Puhutaanko lapsettomuudesta kuitenkaan tarpeeksi ja avoimesti? Itse olen ottanut sen linjan jo naimisiinmenosta saakka, että kyselijöille olen vastannut suoraan. Täten olen päässyt ehkä helpommalla ja jollakin omistuisella tavalla saan nautintoa siitä, että saan pölläytettyä kyselijöille jauhot suuhun. Eivätpähän sitten kysele enää jatkossa...

"No...Jokos masussa potkii?"
"Ei. Ja potkisi kyllä, jos se olisi niin helppoa..."

Ensimmäiset kyselyt tulivat jo heti kaksiviikkoisen häämatkamme jälkeen. Usein kyselijänä on ollut vanhempi rouva. Omat vanhempani tai appivanhempani ovat olleet kyselemättä. Myöskään ystäväpiirissäni asiasta ei kysellä.

Onnekseni minulla on ympärilläni ystäviä, joiden kanssa olen jo pidemmän aikaa asiasta keskustellut. Heiltä olen saanut tukea ja tsemppausta. Vaikkakin muutaman kerran vuoden aikana on hajottanut lähipiiristä kantautuneet vauvauutiset. Olen jokaisesta vauvauutisesta aidosti iloinen ja aion jatkossakin olla. Illan pimetessä itken yksin tai miehelleni nykyistä elämäntilannettamme.

Työpaikalla olen onneksi saanut olla kyselijöiltä rauhassa. Olen kyllä melko monelle työkaverillekin kertonut, että lapsen saaminen on haaveissa, mutta vielä ei ole tärpännyt. Olen myös työkavereista saanut vertaistukea puhumalla avoimesti. Muutkin ovat rohkaistuneet puhumaan omista kokemuksistaan. Lohduttavaa.

Olen aina suunnitellut elämäni kulun. Pääsin aikanaan opiskelemaan alaa, josta aina olin haaveillut, valmistuin tavoiteajassa, hankimme omakotitalon, koiran ja ostin oman auton. Olen saavuttanut tähän saakka elämässäni lähes kaiken, josta olen haaveillut. Olen elänyt unelmiani ja päässyt tavoitteisiin. Nyt on tullut eteen paksu muuri.

Toisten lapsettomuudesta kärsivien blogeista on tullut itselleni turvasatamia. En ole yksin.

Miten te olette kokeneet lapsettomuudesta puhumisen? Onko asiasta ollut helppo keskustella? Minkälaisia reaktioita asia on ympärillänne aiheuttanut?