Sieltähän se Kp1 näyttäis yön aikana ihan kunnolla saapuvan. Miten mä hölmö taas menin ajattelemaan, että jos nyt kuitenkin natsais. Se olis sitten 19 yrityskerta pian käynnissä (+ n. 2 vuotta satunnaisella ehkäisyllä, ilman pillereitä). Nyt mennään ilman ovistestejä. Näin ainakin hoitaja meille neuvoi. 

Tuleva lääkäriaika lohduttaa selvästi vähän taustalla, mutta nurkan takana tuleva isänpäivä ei paljon olotilaa paranna...

Pettymyksiin ei taida koskaan turtua. Ja miten voikin olla taas niin huono tuuri, että mies on yövuorossa huomenna, kun tiedän tunteiden jylläävän pahimmillaan. Taas tässä tuumin, että huomenna en itke, mutta tiedän meneväni keskiviikkoaamuna silmät tomaatteina töihin.

Mikä hemmetti tässä mättää? Mä en jaksais!!!