tiistai, 29. huhtikuu 2014

Ikuisesti kahdestaan siirtyy Bloggeriin

Olen jo hetken haaveillut siirtäväni blogini Blogger-alustalle. Teen suurimman osan päivityksistä padilla ja tämä vuodatuksen alusta ei toimi hyvin padilla. Kuvien lisääminen ei onnistu ja muutaman kerran on blogikirjoitusta kirjoittaessani kaatunut koko sivu.

Blogger on minulle vanha tuttavuus ja monet seuraamani blogitkin ovat tehty kyseisellä alustalla. Helppo ja toimiva!

Valitettavasti kaikki vanhat tekstini jäävät tänne, mutta olen linkittänyt uuteen blogiini tämän vanhan, jotta voin palata myöhemmin lukemaan vuodatuksiani ja Teidän kannustavia kommenttejanne. <3

Pyytäisin, että jos olet linkittänyt vanhan osoitteeni blogiisi, vaihtaisit linkin uuteen. Uusi blogini löytyy osoitteesta:

ikuisestikaksin.blogspot.fi

Toivottavasti kaikki Te lähes parisataa päivittäistä kävijää löydätte tuonne uuteenkin blogiini. Jään odottamaan kommenttejanne uudessa blogissa ja jääköön tämäkin blogi vielä eloon kommenttikenttänä. Uudet päivitykset ja kuulumiset löytyy tästä lähin blogspotista. Toivottavasti monet uudetkin lukijat saavuttavat kirjoitukseni.

Kiitos matkasta vuodatuksessa. :)

Teidän, Ananas <3

torstai, 24. huhtikuu 2014

Huoh.

Neljä raskausuutista yhteen päivään on liikaa.

Itku. Kiukku. Viha. Ahdistus.

Ei mulla muuta...

sunnuntai, 20. huhtikuu 2014

Onnea on...

...Kompostin tuoksu, lämmin ilma ja helottava aurinko, oma piha ja mullassa kuopsuttelu, linnun laulu, keväästä iloitseva koira.

Orvokit, narsissit, tulppaanien ja krookusten alut, perhoset, pörriäiset, jopa hämähäkit. Haravointi, pyöräily, tanssiminen.

Perhe, ystävät, aviomies niin myötä kuin vastamäessä. Nauravaiset ja koko ajan uutta oppivat kummilapset, pitkät keskustelut ystävien kanssa. Yhteinen maailmanparannus.

Lusikallinen mämmiä, herkkuruuat, grillaus, suklaa, suklaa, suklaa. Kiireettömyys ja huonosti kasvanut pääsiäisruoho, joka on huvittanut joka aamu tänä viikonloppuna. Lasillinen, jos toinenkin, kuohuviiniä. Musiikki, nauru, nauraminen - yksin, kaksin ja yhdessä.

Kiireettömyys, kiirekin. Ammatti, josta olen aina unelmoinut. Juhlat ja arki. Matkustelu, elämykset. Kevät, kesä, syksy ja talvi.

Pettymykset, jotka saavat ymmärtämään sen, mitä minulla jo on.

Tämä hetki ja nurkan takana odottava loma.

Mistä löytyy Sinun onnesi?

 

keskiviikko, 16. huhtikuu 2014

Tyhjää, tyhjää...

Tänään oli taas ultran vuoro. Lääkäri oli 40 minuuttia myöhässä ja jännitin, ehtisinkö takaisin töihin sovitussa ajassa. Lääkäri ei pahoitellut myöhästynyttä aikataulua. (On muuten kohtuutonta, että joudun joka kerta ottamaan palkatonta vapaata näiden lapsettomuuslääkärikäyntien vuoksi. Olen töissä, jossa ei ole mahdollista käyttää ylityövapaita tms. Kalliiksi tämäkin pidemmän päälle tulee...) 

Lääkäri teki pikaisen ultran, joka ensinnäkin sattui ihan pirusti. Aiemmat ultrat eivät ole juuri tuntuneet missään. Lääkäri ei löytänyt kummaltakaan puolelta mitään. EI YHTÄÄN MITÄÄN! Limakalvokaan ei ollut paksuuntunut lainkaan. Olin turta. Olen turta yhä edelleen. En muista ajomatkasta lääkäriltä takaisin töihin mitään. Menin ilmeisesti jonkin asteiseen shokkiin. Mieleni olisi tehnyt mieli purskahtaa itkuun vastaanotolla, mutta sain kerättyä itseni ja purin huulta. Taas yksi kuukausi ilman minkäänlaista toivoa. 

En osannut kommentoida tai kysyä lääkäriltä mitään. Lääkäri vain totesi, että "Näitä tämmösiä hetkiä nyt vaan sattuu ja tapahtuu näiden hoitojen aikana välillä." Aha... Selvä...en siis ole epänormaali? Mitään muuta ei lääkäri sitten kommentoinutkaan. Käski syödä ensi kierrossa kaksinkertaisen annoksen Letrozolia. Haluanko syödä valmistetta, joka ei ainakaan tällä kertaa tuntunut auttavan? Onko peli nyt menetetty? Miten musta yhtäkkiä löytyikin vikaa? Kysymyksiä nousi heti mieleeni, kun astelin "liukuhihnalla" ulos vastaanotolta. Seuraava pari sisään, yksi epätoivoinen tapaus on pikatutkittu ja hedelmättömäksi havaittu... Lääkärin viimeiset sanat ovesta poistuessani oli: "Painoa pitää saada vielä pois." 

On se niin pirun hienoa, että tässä nyt sitten kamppailee sen helv... viiden kilon kanssa ja pääkoppa on kyvytön toimimaan pettymyksen jälkeen. Tulin kotiin. Söin äklömakeita, suklaisia ruohomunia. Otan päikkärit. Illalla menen kyllä lenkille, mutten lääkärin suosituksesta.

Minua on tutkinut vuorotellen kaksi lääkäriä. Miksi juuri tänään piti olla vastaanotolla se toinen, josta en niin välitä? Toinen on paljon sympaattisempi. Mulle on suuri merkitys pienilläkin eleillä ja sanoilla. Nyt jäi kylmä fiilis. Blaah.

Soitin tänään ystävälleni itkukiukkuepätoivopuhelun. Onneksi on kuulevia korvia! <3 Miehelleni en ole vielä ehtinyt puhua. Pitääkö mun nyt sitten kertoa, että mä olen toivoton tapaus, johon ei lääkkeetkään tehoa?! Mä jotenkin luotin, että nyt kun asia on lääkäreiden hoidossa ja nielen kurkustani pillereitä, asia ratkeaa. Ei siinä nyt sitten ainakaan niin käynyt. Pregnyl-pistos jää käyttämättä tässä kierrossa ja taas kertyi yksi kuukausi lisää lapsettomuuden polulle.

Oloni on tyhjä. Onko normaalia, ettei follikkeleita näy ultrassa lainkaan? 

AI niin... Joudun vielä uusiin verikokeisiin. Joku arvo olikin ollut alhainen ja koe pitää uusia. Miten ihmeessä ne eivät ole sitä tammikuussa huomanneet? Verikokeen tulokset tulivat kuitenkin jo joulukuussa.

Ensi kierrossa vähän lisää lääkettä, yhdet verikokeet ja jälleen uusi ultra. Hulluhan olen, että mä tämmöstä jaksan jatkaa! Ensimmäiset lapsettomuushoitoitkut itketty... Arvasin, että ei tästä helpolla selvitä. :(

että semmosia...

maanantai, 14. huhtikuu 2014

Märkä rätti päin kasvoja

Oli pakko tulla avautumaan...

Istuin eräässä kokouksessa, johon osallistui myös tuore äiti pienen vauvansa kanssa. Siinä sitten ihastelin pientä ihmistä ja höpöttelin niitä näitä tuoreen äidin kanssa. Sain pikkuisen hetkeksi hoitooni, kun lapsen äiti lähti käymään muualla. Eiköhän heti paikalla ollut iäkkäämpi rouva kommentoinut: "Varo vaan, ettei kuume nouse!" Kyse ei ollut tämän rouvan kohdalla ensimmäisestä kerrasta, sillä hän on jo parin vuoden aikana useampaan kertaan kysellyt, udellut, kommentoinut lapsiasiaa. Olen kohteliaasti ja välillä en niin kohteliaasti kommentoinut, ohittanut vaivaantuneella hymyllä tai naurahduksella. Nyt päässäni naksahti. (Kiitos myös ekan kiertopäiväni...)

"Mulla on kuume kuule ollut jo useamman vuoden, että ei se tästä ainakaan pahentua voi. Yritetty on, mutta kun ei natsaa, ei natsaa. Hoidot käynnissä..." Rouva lehahti unikonpunaiseksi, eikä saanut enää mitään sanotuksi.

Ja jos tämä rouva ei tästäkään hienovaraisesta vinkistä tajunnut...

Samalla viikolla satuin kuulemaan erään keskustelun, jossa vanhempi herra totesi: "Se on huonoksi mennyt tämä maa, kun nuoret eivät hommaa lapsia." HOMMAA?!?!?!

Keskiviikkona jälleen lääkärikäynti. Tänään mielessäni jo välähti ajatus, että mitäs jos antais tämän olla tässä. Sit jos lapsia ei tule, niin sit ei tule... Peruin ajatukseni heti alkuunsa. Haluan edelleen lapsen. Miksei niitä vaan voi hommata? Yhteiskuntakin vaatii...