Tänään se ensikäynti sitten vihdoin ja viimein oli. Menimme vastaanotolle levollisin mielin. Mua ei jännittänyt yhtään! Enhän edes tiennyt, mitä ensimmäisellä polikäynnillä tapahtuisi.

Vastass oli miellyttävä naislääkäri ja hiljaisempi hoitaja, jotka kyselivät muutaman rutiinikysymyksen aluksi. Miehen testitulokset oli toimitettu Felicitakselta suoraan aluesairaalaan ja aluksi lääkäri totesi jo tiedossamme olleen asian, että miehen testitulokset olivat ok. Myös verikokeeni tulokset olivat normaalit.

Tämän jälkeen lääkäri keskusteli painostani ja siitä kuinka painoa tulee pudottaa, sillä IVF-hoitoihin on olemassa tietty painoindeksi. Ilokseni sain lääkärille kertoa, että olen tammikuun aikana pudottanut lähemmäs 4kg painoa ja tavoite on kesään mennessä keventyä reilusti. Tästä keskustelusta intoutuneena raahasin taas itseni illalla salille ja treenasin täysillä. :) Olen lapsesta saakka saanut kuulla painostani, eikä lääkärit tai terveydenhoitajat ole koskaan olleet painooni tyytyväisiä. Voitteko kuvitella, että vasta ollessani äidinmaidolla elävä pieni tuhisija, oli lääkäri moittinut äitiäni, että olen liian painava vauva. Olin elänyt siihen mennessä pelkällä äidinmaidolla! Lääkäri oli todennut, että "joidenkin  äitien maito vaan on niinkuin kermaa ja toisille rasvatonta maitoa". Nice. Olen siis kermalla kasvatettu lapsi ja ikuisesti tuomittu taistelemaan kiloja vastaan.

Kotimatkalla miehelleni mutisinkin, että raivostuttavaa kuinka jälleen naista syynätään ja tuijotetaan kiloja. Miehen painosta ei mainittu sanaakaan. Eipähän se tähän tilanteeseen tietenkään vaikutakaan, mutta niin pirun epäreilua! Painosta keskustellessa on muuten ihan pirun alaston olo mieheni edessä. Asia, josta minua on koulussa kiusattu ja asia, jonka vuoksi olen aina kokenut olevani vastenmielinen tuodaan siinä kummankin kuullen esille. En tiedä muista, mutta minusta tuo asia on se kaikkein pahin ja ahdistavin vaikka tiedän, että mieheni rakastaa minua lisäkiloista huolimattakin.

No...sittenhän minulle tehtiin sisäultra. Halusin tämän tapahtuvan omassa rauhassa ilman miestäni, joten kymmenen minuutin jälkeen hänet päästettiin "piinasta" odotusaulaan. Kohtu ym. limakalvot ja sen semmoiset oli kunnossa. Munasarjoissa oli lievästi monirakkulaisuutta, mutta CPOsta ei kuulemma voi minun tapauksessani puhua. Helpotus, mutta tavallaan myös pettymys, ettei meillä siis vieläkään ole minkäänlaista diagnoosia. Lääkäri totesi käynnin lopussa, että tällä hetkellä lapsettomuudellemme ei ole syytä. 

Parin viikon päästä olisi sitten vuorossa aukiolotutkimus. Tästä haluaisin Teidän lukijoiden kokemuksia! Jotenkin jännittää ja kauhistuttaa, että tekeekö kovin kipeää. Ohjeissa käskettiin ottamaan särkylääke ennen tutkimusta. Tuonne reissulle menen yksin. Eipä miestäni olisi tänäänkään klinikalla tarvittu, mutta ihan kiva, että hänellä on nyt tieto siitä, missä minä tulen käymään jatkossa varmasti melko tiiviisti.

Myös Clomeista lääkäri jo mainitsi. Aukiolotutkimuksen tuloksista sitten selviää, miten edetään. 

Ahdistavaa siis edelleen tämä epätietoisuus! Tunteetkin pinnassa lähestyvän uuden kierron vuoksi. Pala kurkussa koko ajan ja jostain ihmeen syystä itkettää, väsyttää, on kiire ja stressi. Viikonloppuna haluan omaa aikaa! Pitkän lenkin koiran kanssa ja hömppäohjelmaa telkusta. Ilman karkkia. Ilman sipsiä. Porkkanoilla ja kukkakaalilla. :) Se on enemmän kuin fine, jos niistä löytyy ratkaisu lapsettomuuteemme.

Facebook jälleen täynnä vauvakuvia ja kaikkein korneinta on se, että kotimatkalla polilta, satuin kurkkaamaan Facebookiin ja ensimmäisenä ruutuun lävähti vauvakuva ja -uutiset eräältä nuoruuden tutulta, joka on muuten tainnut olla uudessa suhteessa vasta vuoden päivät... Mieltä ylentävää!

Eräs puolituttuni on raskaana. Onnittelin häntä ja hän vastasi, että lapsi ei ole lainkaan toivottu. Täysi vahinko, jota tuttuni ei haluaisi pitää, mutta aborttia ei pysty tekemään. Tämäkin ylensi mieltäni, ah niin kovin paljon...

Viikonloppuna on myös babyshowerit, jonne en pääse, sillä tuli muuta menoa. Ehkä parempi näin. En jaksaisi juuri nyt vauvahössötystä ja iloisia tulevia äitejä. Sallin heille onnen, mutta haluan itse rauhoittaa itseni ja antaa aikaa myös lapsettomalle minälle. Minälle, joka nauttii siitä, että pääsee salille koska vaan, illanistujaisiin koska vaan, leffaan miehen kanssa ihan koska vaan ja vaikka ulkomaille tuosta noin (jos rahat riittäis...)

Kappas...Mulla onkin ollut kirjoittamista ikävä! Täytynee taas terästäytyä ja kirjoittaa ainakin kerran viikossa ajatuksia, sillä huomaan, että parin viikon aikana ahdistus sisälläni on kasvanut suuremmaksi. Möykkyä pienentää tehokkaasti kirjoittaminen tänne. 

Nyt nukkumaan. Kevyemmällä mielellä. <3